Sekaisin kun seinäkello
Onhan tämä komediaa…
Onhan tämä komediaa…
On todella surullista ja raivostuttavaa, että jotkut käyttävät näin vakavaa tragediaa oman näkyvyytensä kasvattamiseen. Kun ihminen on itse tehnyt lukuisia kauneusoperaatioita ja hyötynyt niistä, tällainen tekopyhä ratsastus toisen kuoleman kustannuksella tuntuu väärältä. Tällaisissa tilanteissa pitäisi keskittyä kunnioitukseen ja potilasturvallisuuden parantamiseen, ei oman brändin rakentamiseen.
Juulian mökillä tapahtunut ahdistelu on vakava asia, ja siitä tulisi tehdä rikosilmoitus. Miehet ilmaisivat useaan kertaan selvästi, että he eivät halunneet tällaista käytöstä, mutta siitä huolimatta lääppiminen jatkui.
Lievä kehitysvamma tai alkoholi eivät oikeuta seksuaalista ahdistelua eivätkä poista vastuuta teosta. Sukupuolesta riippumatta jokaisella on oikeus omiin rajoihinsa, ja niitä on kunnioitettava. Seksuaalinen ahdistelu on aina väärin.
On huolestuttavaa, että Juulia on saanut edunvalvonnasta 350 euroa ja käyttänyt ne panokoneen ostamiseen, vaikka häneltä puuttuu edelleen esimerkiksi pyykinpesukone. Myös tämänpäiväinen käytös, kuten roskiksen heittäminen parvekkeelta, sekä asunnon kunto herättävät huolta siitä, miten arki sujuu.
Näiden asioiden perusteella vaikuttaa siltä, että Juulia voisi hyötyä enemmän tuetusta asumisesta. Kannattaisi vakavasti harkita muuttoa takaisin tuettuun asuntoon, jotta arki pysyisi paremmin hallinnassa ja suuremmilta ongelmilta vältyttäisiin.
Juulia on selvästi keksinyt poikaystävänsä tai sitten ei kunnioita häntä pätkääkään. Hän on imutellut tällä reissulla Potun kanssa, Pulliksen, C kans ja imenyt hänen tissejään…
Juulia juuri kertoi, että on tehnyt kunnon materiaalia of-kanavalle valmiiksi. Pornoa kuvannut ja eri miesten kanssa seksivideoita. Hänen äitinsä ei tykkää ideasta perustaa of-tili (mikä ymmärrettävää). Juulia kuitenkin uskoo, että äiti leppyy, kun tienaa paljon rahaa ja vie äitinsä ulkomaille. Mielestään myös hänellä on hyvä mielenterveys. Olen täysin erimieltä tästä kaikesta. Hänen ei missään nimessä kannata avata of-tiliä, koska ei sisäistä siitä syntyviä haittoja ja vaaroja. Perhesuhteita ei korjata aidosti ostamalla toiselle jotain, vaan kunnioitetaan olemalla tekemättä tiliä. Mielenterveys ei ole myöskään hyvä, kun jatkuvasti juo alkoholia, ei osaa olla yksin ja uhkasi itsemurhalla juuri muutama päivä sitten.
Ps. Ada et ole Juulian lapsenvahti tai holhooja, mutta älä missään nimessä ole tukena tai mukana rakentamassa Juulialle of-tiliä. Ystävät toivovat pelkästään hyvää toiselle ja tämä ei todellakaan ole hyvä ratkaisu.
Juulian touhu on lähtenyt Helsingissä ihan käsistä. Hän juo tosi usein ja varastaa pullon toiselta, että saisi lisää alkoholia. Hänen kantsii pakata kamansa ja lähtee takas Tornioon!
Janina on ollut todella ikävää katsottavaa tuolla talossa. Hän tuntuu hakevan huomiota väärillä asioilla, ja etenkin miesvihamieliset kommentit ovat olleet mauttomia. Myös jatkuva kieroilu ja muiden selän takana toimiminen tuntuu epäreilulta muita kohtaan.