u/Beginning-Bridge-773

▲ 111 r/Suomi

Työnantaja tarjoaa laitonta sopimusta

Moi, olen ollut yhdessä ravintolassa töissä nyt pari vuotta. Aloitin osa-aikaisena ja tein extra vuorojen jälkeen keskimäärin n. 30 tuntia viikossa. Ennen kesää sain siirtyä kuukausipalkkalaiseksi, jolloin tietenkin teen vähän enemmän töitä ja lisäksi olen ottanut vielä extra vuoroja, eli esimerkiksi tullut tuuraamaan saikkuja jne.

Nyt ongelmana on se että työnantajani ei halua maksaa ylityökorvauksia, eli en oikeastaan saisi ottaa extra vuoroja, tai jos otan tunnit koitetaan tasata seuraavissa listoissa. Eli en oikeastaan enään hyödy siitä että tulisin tuuraamaan, joka on mielestäni nyt vain huonoksi molemmille osapuolille. Olen aina ollut yksi aktiivisimmista tulemaan tuuraamaan ja tekisin mielelläni enemmän töitä, tietenkin jaksamiseni mukaan.

Keskustelin asiasta työnantajani kanssa, ja hän tarjosi minulle sopimusta jolla voisin tehdä extra vuoroja ilman että he maksaisivat ylityökorvauksia. Eli soppari olisi osa-aikainen 35/h viikossa, eli minulla olisi taas tuntipalkka ja voisin tehdä melkein niin paljon lisä vuoroja kuin haluaisin, sekä tunnit listoissa pysyisivät melkein samoina. Työnantaja myönsi itsekkin että sopimus olisi laiton ja pyysi minua olemaan työpaikalla hiljaa asiasta jos otan sopimuksen.

Sanoin mitettiväni asiaa, ja olen tullut osittain siihen lopputulokseen, että en ota sopimusta. Onko sopimuksessa mitään järkeä? Tekisin ylitöitä ilman että saisin siitä itselleni kuuluvaa korvausta. Lisäksi sopimus sai minut pohtimaan voiko työnantajani kusettaa jotenkin muuten jos ottaisin sopimuksen? Työnantaja lupaili että tunnit listoissa pysyisivät mahdollisimman samoina, kuitenkin tämä herättää epäilyksiä, jos työntantaja on valmis kiertämään työehtosopimusta näin, niin missä muussa on valmis kiertämään? Kuukausipalkalla minulla kuitenkin on varma palkka joka kuukausi.

Muuten olen aina tykännyt työstäni ja kaikki on mennyt tätä ennen ihan ok lain mukaan. Palkat ja lisät on maksettu jne, tosin aina ei ole ehtinyt esimerkiksi taukoja pitämään, mutta valitettavasti aika normaalia ravintola-alalla. Onko muilla samanlaisia kokemuksia, jotain neuvoja?

reddit.com
u/Beginning-Bridge-773 — 8 days ago