u/Just-Translator-4178

Moi! Kirjoitin tänne noin kolmisen viikkoa sitten siitä, kun kaaduin sillä mun sähköpotkulaudalla ja tämän seurauksena leukaluu meni poikki, toinen murtuma toisessa kohtaa leukaa sekä 4 tai 5 etuhammasta poikki. Kyselin vinkkejä siihen mitä voisin syödä kun en silloin saanut purra ollenkaan. Vinkkejä ”ruokiin” kaipailisin edelleen mutta tilanne on vähän muuttunut. Tosiaan leuka leikattiin seuraavana päivänä onnettomuudesta ja leikkauksesta on nyt 3viikkoa aikaa. Siitä viikon päästä menin lääkäri käynnille murtumakiskoitusta varten. Olin googlettanut että mitähän tuo mahtaa meinata mutta kehnot oli googlettelut lopputulokseen nähden.. Oletin siis että jonkinlaiset kiinnikkeet ja muutama kuminauha suuhun korjaamaan purentaa ja thats it. Mutta ei helvetti kuinka olinkaan väärässä. Ensinnäkin, tähän koko operaatioon meni kolme ja puoli tuntia. Kysyin etukäteen mahdollista arviota ajan kestosta ja arvioivat max. Tunti😅 Ei siinä siis mitään ymmärrän että tilanteet muuttuu. Noh, ihan ensimmäisenä mun suuhun alettiin värkkäämään sellasia ihan ”perus” hammasrautoja, ylös ja alas. Se kävi aivan helvetin kipeää hampaisiin ja olin jo siinä vaiheessa tosi väsynyt enkä ollut ehtinyt tottua tilanteeseen ollenkaan joten siinä hetkessä teki mieli kyllä heittää hanskat tiskiin. Niissä pelkissä hammasraudoissa olisi kivun ja muunkin kannalta ollut jo ihan tarpeeksi totuteltavaa ja siedettävää mutta täähän ei tosiaan ollut tässä. Sitten alettiin kiinnittämään näitä kuminauhoja. Oiskohan siinä mennyt noin 5min kun tajusin että ei helvetti nämähän liimaa mun ylä ja alahampaat yhteen näillä. Sitten tuli se epämukavin kohta, eli tosiaan leuka kun oli murtunut ja aivan todella väärässä asennossa niin sehän piti vetää paikoilleen. En oo koskaan tuntenut näin suurta kipua mistään.. Se hetki kun leuka nykäistiin ja kiinnitettiin kohdilleen oli jotain aivan kamalaa. Aloin itkemään ja yritin sanoa että nyt sattuu ihan todella paljon. Lääkärit vastasi että ei auta nyt on kestettävä. Noh itkin siinä sitten vähän aikaa koska olin aivan loppu, uudet ihmiset, sattuu, väsyttää, en tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Sain itseni kuitenkin rauhoitettua jotta saatas tää paska loppuun asti tehtyä. Sinnittelin siinä penkissä vielä melkein 1.5h kun lääkäri kiinnitteli ja veteli kuminauhoja ristiin rastiin ja loppu tulema oli siis se, että ylä ja ala hampaat on pakotettu yhteen koko ajan eli en saa suuta ollenkaan auki saatika pysty puhua kunnolla. Mulle tehtiin siis IMF veto, muistaakseni veto oli oikea sana. Onko kellään siis kokemusta näistä? Mulla on nyt kulunut 2 viikkoa näiden kanssa ja on kyllä ollut yhtä helvettiä. Tuntuu kuin mut ois teljetty johonkin huoneeseen yksin enkä voi huutaa apua. Huomenna mulla on taas lääkärikäynti, silloin olis tarkoitus käyttää nämä kumit kokonaan pois ja laittaa uudet, vähän kevyemmät versiot. Luin netistä että kaikenlaisista kumeista yleensä pääsee eroon 6vk sisään tapaturmasta mutta nämäkin varmasti henkilökohtaisia niin kiinnostaa erityisesti että mitähän jatkossa tulee tapahtumaan. Toinen on tosiaan se ruokapuoli että nyt pitäisi kaikki olla nestemäistä kun mikään ei mahdu hampaiden läpi, oon tosi nirso valitettavasti ja yliherkkyyttä löytyy moneen asiaan kuten siihen ruokaankin.. Ennen näitä kumeja pystyin syödä suht normaalisti kuitenkin mutta nyt on siis vielä enemmän rajoitettua kuin silloin. Oon tän kaks viikkoa vedellyt protsku pirtelöitä ja kuumaa kaakaota, siinä se🫠 Pohjustuksena vähän että mulla on adhd, oon tosi herkkä ja autismin kirjon piirteitä löytyy myös. Kun tuo onnettomuus tapahtui aivot kävi niin ylikierroksilla että olin varma etten selviä itseni kanssa. Oon niin sellainen ehkä varovainen että mulle on tosi tärkeetä tietää etukäteen mitä tapahtuu niin siksi nuo lääkäreiden ”katsotaan 2 viikon päästä uudelleen” arviot ei oikeastaan auta ollenkaan.. Haluaisin eroon näistä, taistelen joka ilta sitä vastaan etten ite mee leikkaamaan niitä naruja poikki🫣 Jaksamisen kanssa on myös ollut vähän haasteita mutta ehkä tää tästä. ”Ruokavinkkejä”, tsemppejä, vertaistukea, kokemuksia, jotain?🥹 Pahoittelut jos on hankalaa lukea mutta kiitos jos jaksoit lukea tänne asti! Jos jotain kiinnostaa niin voin laittaa vähän kuvia että miltä siellä suussa näytti ja näyttää nyt😁 Toivottavasti myös jos joku kamppailee saman hirvityksen kanssa suussa niin saa jotain tsemppejä, et todellakaan ole yksin!🩷

reddit.com
u/Just-Translator-4178 — 18 days ago