Mä en enää tiedä, olenko itse tässä suhteessa se ongelma vai en
Oon parikymppinen nainen ja oon ollut mun poikaystävän kanssa noin kaksi vuotta. Käytän tässä hänestä nimeä Mikael.
Mulla alkaa oikeasti olla mitta täynnä tätä suhdetta. Tuntuu, ettei hän näe omassa toiminnassaan juuri mitään vikaa, vaan jos jokin menee huonosti, syy löytyy helposti musta.
Yksi iso asia on hänen hygieniansa ja yleinen arjenhallinta. Hän ei ole pessyt hampaitaan kunnolla moneen kuukauteen. Etuhampaissa on näkyvästi kovettunutta plakkia/hammaskiveä ja hengitys haisee pahalle. Tästä huolimatta hän yrittää välillä väkisin pussata mua, vaikka olen sanonut, ettei se tunnu musta hyvältä. En halua suudella ihmistä, joka ei pese hampaitaan kuukausiin.
Hassuinta on se, että jos hän on menossa kavereita tapaamaan, hän kyllä käy suihkussa ja laittaa dödöä. Eli hän selvästi pystyy huolehtimaan hygieniastaan silloin, kun itse kokee sen tärkeäksi. Mun kanssa ollessa hän ei tunnu välittävän.
Hän ei myöskään oikein huolehdi itsestään muutenkaan. Jos ulkona on kylmä, hän saattaa lähteä liian vähissä vaatteissa ja sitten tulla kipeäksi. Sitten mun pitäisi muistuttaa häntä pukeutumaan lämpimästi. Tuntuu välillä siltä, että mun pitäisi olla hänen äitinsä eikä tyttöystävänsä.
Ja kun hän tulee kipeäksi, hän tartuttaa mut todella helposti. Mulla on muutenkin huono vastustuskyky, joten sairastun hänen kauttaan jatkuvasti. Silti hän ei tunnu ottavan tartuttamista tai mun sairastumisriskiä kunnolla huomioon.
Ruoan kanssa on sama juttu. Hän ei tunnu osaavan tai haluavan tehdä itse kunnollista ruokaa, vaan syö lähinnä eineksiä ja valittaa mulle jatkuvasti, ettei hänellä ole ruokaa tai että on nälkä. Me ei edes asuta jatkuvasti saman katon alla, joten en ymmärrä miksi hänen ruokailunsa pitäisi olla mun vastuulla.
Hän kiukuttelee ihan uskomattoman pienistä asioista ja jos joku ei mene hänen haluamallaan tavalla, siitä tulee helposti riita. Lisäksi hän tekee mulle jatkuvasti oharit kavereidensa takia. Saattaa olla sovittu jotain yhdessä, mutta sitten kaverit menevät edelle ja meidän suunnitelmat perutaan tai unohdetaan.
Hänen oma kotinsa on myös ollut kuukausia todella huonossa kunnossa. Siellä ei käytännössä siivota. Roskia on ympäriinsä, pilaantunutta ruokaa jää lojumaan ja sängyssä ei välttämättä ole edes kunnollisia lakanoita. Patjassa on tahroja ja pussilakana saattaa olla irrallaan ja puoliksi lattialla päivästä toiseen.
Siivota hän ei jaksa, mutta pelaamiseen löytyy kyllä energiaa.
Rahasta on tullut myös iso ongelma. Hän on velkaa mulle rahaa, minkä takia mun oma taloustilanne on tällä hetkellä todella huono. Mulla ei ole kunnolla rahaa edes ruokaan, mutta silti hänen omat raha- ja ruokaongelmansa tuntuvat päätyvän mun vastuulle.
Ja riidoissa hänen käytöksensä on välillä todella aggressiivista. Hän huutaa, kiroilee ja saattaa raivostua asioista, joista pitäisi pystyä puhumaan normaalisti. Jos yritän sanoa, että jokin hänen tekemänsä asia loukkasi mua, hän saattaa väittää, että ymmärsin väärin, väitän vastaan tai että olen itse aiheuttanut tilanteen.
Hän on myös aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti mua kohtaan, eli kyse ei ole pelkästään siitä, että hän olisi vähän huono siivoamaan tai pitämään itsestään huolta.
Lisäksi hän on puhunut väkivallasta muita ihmisiä kohtaan ja uhannut käydä joidenkin ihmisten kimppuun. Myös mun läheisistä on puhuttu tavalla, joka on saanut mut oikeasti pelkäämään tilanteen eskaloitumista.
Kaiken tämän jälkeen hän saattaa seuraavana päivänä käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos otan jonkin aikaisemman tilanteen puheeksi, hän saattaa sanoa ettei muista sitä tai että olen ymmärtänyt kaiken väärin.
Mä olen alkanut oikeasti miettiä, olenko itse tullut tässä suhteessa jotenkin sokeaksi. Ulkopuolisena tämä kuulostaisi varmaan aika selvältä, mutta kun itse on keskellä suhdetta, kaikkea alkaa helposti kyseenalaistaa.
Mitä te ajattelette tästä? Onko tässä enää mitään järkeä yrittää korjata, jos toinen ei näe omassa toiminnassaan ongelmaa eikä ota vastuuta siitä, miten kohtelee mua?