Mitä tekisit, jos olisit melkein 30-vuotias vailla minkäänlaista työkokemusta tai kunnollista tutkintoa?
”En olisi siinä tilanteessa” olisi mullekin mielekäs vastaus, mutta valitettavasti elämä on heittänyt kapuloita rattaisiin aina silloin, kun oon kuvitellut saavani siitä otteen.
Tilanne lyhyesti: sairastuin lukiossa, lukio keskeytyi ja oon ollut vuosia työkyvytön.
Nyt tilanne on vähän parempi ja haluaisin selvittää, että voiko tällä elämällä tehdä vielä jotain järkevää. En vaan tiedä mihin suuntaan kannattaisi jatkaa. Luulen, että voisin vielä saada lukion tehtyä loppuun, mutta mitä sen jälkeen?
Nuorempana haaveilin, että olisin mennyt yliopistoon, mutta sekin ajatus tuntuu nykyään kaukaiselta, koska opiskelu itsessään tuntuu niin suurelta riskiltä. Harmillisesti mua aina kiinnostaneet alatkin on sellaisia, joilla työllisyystilanne on nyt huonoin (eikä parempinakaan aikoina ole ollut kummoinen), tai ne ovat hakupainealoja, joille pääsemistä epäilen.
Suurin huoli opintojen jatkamisesta kuitenkin opiskelun rahoittamiseen ja mun terveydentilaan. Jos haluaisin opiskella, joutuisin muuttamaan ja nostamaan opintolainaa. Tässä ei tietenkään olisi ongelmaa, jos olisin terve ja kykenevä tekemään opiskelun ohessa töitä (toki niiden löytäminen on vaikeaa nyt muillekin), mutta en ole vielä siinä kunnossa että kykenisin siihen. Toiseksi pelkään sitä, että mun vointi romahtaisi opiskelujen aikana ja opinnot keskeytyisivät, josta mulle jäisi muistoksi vain opintovelkaa (ja pahimmillaan ulosotto, kun ei olisi mitään millä sitä maksaa).
Tietysti monet näistä huolista – kuten se, mitä kannattaisi opiskella esimerkiksi työllisyystilanteen näkökulmasta – on sellaisia, mitä kaikki opiskelemaan lähtevät varmasti miettivät, mutta musta tuntuu, että mulla ei ole enää varaa epäonnistua tai jäädä pohtimaan sitä, mitä oikeasti haluaisin tehdä, kun ikää alkaa olla alla sen verran, että pitäisi saada aikaiseksi edes jotain.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Mitä päädyitte tekemään? Kaikki vinkit on tervetulleita.